Pyöräliitto ry ja Oulun polkupyöräilijät ry Oulun polkupyöräilijät pyytävät kevään 2025 ehdokkaita allekirjoittamana kuntavaaliteesit. Valinta oli harvinaisen helppo, sillä nämähän ovat meikäläiselle itsestäänselvyyksiä. Teesit kuuluvat tiivistetysti:
1. Pyörätieverkko pidetään hyvässä kunnossa
Pyöräilyn baanaverkko on hyväksytty lautakunnassa vuonna 2019 (Yhdyskuntalautakunta 10.12.2019 § 657). Jo rakennetut baanat ovat olleet merkittävä parannus Oulun pyörätieverkostoon. Baanaverkon laajentamista jatketaan suunnitelman mukaisesti.
Muiden pyöräteiden saneerauksiin ja pintauksiin osoitetaan vähintään 5 milj. euroa vuodessa, jotta pää- ja aluereittejä (muitakin kuin baanareittejä) sekä paikallisia pyöräreittejä voidaan saneerata ja pitää kunnossa. Tällaista työtä ei ole tehty ennen ollenkaan, joten monilla asuinalueilla pyöräilyväylät ovat erittäin huonossa kunnossa.
2. Oulussa voi pyöräillä kaikkina vuodenaikoina
Oulun seudun pyöräteiden ympärivuorokautinen ns. superkunnossapito on parantanut merkittävästi kävely- ja pyöräilyreittien ympärivuotista käyttöä. Verkkoa laajennetaan.
Ympärivuotinen pyöräily edellyttää hoidettujen pyöräilyväylien lisäksi talvihoidettua pyöräpysäköintiä. Pyöräpysäköinnin ympärivuotiseen hoitoon investoidaan.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä: https://pyoraliitto.fi/pyoravaalit-2025/oulu/
Vastaa